Sörnäisten Yhteiskoulusta Kallion Yhteiskouluun

1 Ala-Torniosta kotoisin ollut Hanna Castren perusti Sörnäisten työläiskaupungonosaan yhteiskoulun vuonna 1902 . Kaikki kunnia hänelle koulun perustamisesta. Koulun historiikit kartovat uudistus- ja vapaamielisestä johtajasta.

Hiljan on arkistoista löydetty kauan kaivattu koulun vuosikertomus 1907-1908 ja siinä ollut Hanna Castrenin ainoaksi jäänyt  kirjoitus (Seurakunnan tiedotuskeskus, c/o  Veijonen, Harri 2017).  Kirjoitus oli vain lyhyt kokoelma valittuja kohtia vanhasta testamentista. Castrenin otsikko vuosikertomuksessa tekstille oli vain "Juutalaiskysymys". Juutalaisuuskysymys oli maailmassa laajalti akuutti aihe edellisen vuosisadan vaihteessa. Venäjällä pogromit riehuivat.  Suomessa puuttui uskonnonvapauslaki ja juutalaisten  asuinpaikat ja sallitut elinkeinot olivat tarkasti määrättyjä. Vihapuheet olivat Suomen lehdistössä tavallisia. Castren  jättäytyi vuonna 1909  lopullisesti kokonaan pois koulun johtamisesta ja keskittyi helluntaiseurakuntansa kehittämiseen.

Uskonnonvapausasiat olivat akuutteja. Vuonna 1922 säädettiin uskonnonvapauslaki. Armand Lohikoski Kallion Yhteiskoulusta oli Suomen ensimmäinen oppilas, joka pidättäytyi uskonnon opetuksesta.

Harvat muistavat, että Armand Lohikoski (1912 - 2005) oli Kallion Yhteiskoulun oppilas. Lohikoski kertoo rikkaasta elämästään älykkäässä ja hauskassa muistelma-teoksessaan "Mies Puupää-filmien takaa".  Armand Lohikoski oli ateisti koko ikänsä ja myös kertoo siitä monessa yhteydessä.

Lohikoski kertoo heidän Yhdysvalloissa olon jälkeen Suomeen muutettuaan oppineensa tietämään, että hänen vanhempansa ja hän olivat pakanoita, ja myös sen, mitä tuolla hänelle uudella sanalla tarkoitettiin. Hän ei ollut millään sopeutua uskonnon pakko-syöttöön Kaustisilla äitinsä kotikylän Jylhän kansakoulussa.  Amerikassa, joka oli lukemattomien uskontosuuntien luvattu maa, ei meillä koululaisilla varsinaisia uskontotunteja ollut. Suomessa asiat näyttivät olevan toisin. Suomi oli tunnustuksellinen luterilainen maa, eikä uskonnonvapauslakia vielä ollut säädetty.  Hän kertoo, että koulussa tultiin piankin huomaamaan, että hän oli isänsä poika, epäuskoinen pakana. Hän vain nauroi helvetillä pelottelulle hänelle huonointa laatua olevina satuina. Hänen kaverinsa pian kyllä unohtivat hänen pakanallisuutensa, mutta vanhemmat ihmiset vielä pitkään yrittivät vieroittaa hänet vanhemmistaan ja käännyttää uskon tielle.  Perhe muutti pian Pohjanmaalta Helsinkiin. Marraskuussa 1922 annettiin maassamme kauan valmisteltu uskonnonvapauslaki, joka tuli voimaan vuoden 1923 alusta. Armandin isä marssi silloin oikopäätä hänen koulunsa, Kallion Yhteiskoulun, rehtori Jalmari Jaakkolan kansliaan ja ilmoitti  haluavansa poikansa vapautettavaksi uskonnon opetuksesta uuden lain 8. pykälän mukaisesti.

3

4

Koulun johdolle Armand oli vaikea pala, joka ei nauttinut uskonnonopetuksen siunauksellisuudesta. Kaiken lisäksi siitä häpeätahrasta oli tehtiin merkintä koulun vuosikertomukseen: uskonnon puolesta evankelisluterilaisia oppilaita niin ja niin monta sekä 1, joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Hän kertoo, että meni jokunen vuosi, ennen kuin hän rupesi saamaan seuraa, kunnes hänen ylioppilasvuotenaan 1931 Kallion Yhteiskoulussa oli siviilirekisteriläisiä jo 32. Armand toteaa, että he taisivat kuitenkin siitä huolimatta istua uskontotunnilla samaan tapaan kuin hän, sen jälkeen kun hänen isänsä hyvänsään aikaan tuli "kääntymykseen" ja salli hänen palata uskontotunnille. Siihen oli vaikuttimena se, että opettajista jumalisemmat alkoivat kantaa kaunaa, mikä rupesi näkymään hänen numeroissaan.

Lohikoski kertoilee hauskasti entisistä opettajista. Tässä mennään kuitenkin jo niin kauas ajassa taaksepäin, että nykyisin elävät entiset oppilaat tuskin muistavat tai olisi mitään mielikuvia.  Jalmari Jaakkola, joka oli historioitsija, oli rehtorina. Lohikosken mielestä opettajana kurja ja vähemmän innostava. Jaakkola seisoi luokan perällä ja kuulusteli läksyn osaamista. Jaakkola saattoi kysyä kuinka monta leijonaa oli Rooman Colosseumin gladiaattorinäytännöissä. Äidinkielessä oli kirjoitettava pelkästään asia-aiheista. Mielikuvitusta  ja omaperäisyyttä kehittävät ja huumoria sisältävät aineet olivat pannassa. Opettajan Eino Cederbergin käsitys oli, että ylioppilas-tutkintolautakunta ei arvostanut vapaa-aineita eikä niistä herunut pisteitä.

Kallion Yhteiskoulun ylioppilaat 1931.  Armand Lohikoski  ylärivissä toinen vasemmalta